Ero sivun ”Mustaherukka” versioiden välillä

Versio 21. syyskuuta 2013 kello 16.26

Yleistä tietoa

Mustaherukka eli mustaviinimarja (Ribes nigrum) on meille tuttuakin tutumpi puutarhamarja, joka kuului lapsuudessamme jokaisen omakotitalon pihapensaisiin. Kuumana höyryävä mustamarjamehu oli mummon paras hoitokeino niin kuumeeseen kuin koti-ikäväänkin. Viime vuosina tästä vitamiinipommista on kiinnostuttu voimakkaasti ja sen terveydellisesti vaikuttavista ominaisuuksista alkaa olla myös paljon mielenkiintoista tieteellistä näyttöä.

Kauppayrtteihin luettava mustaherukka on yksi terveellisimpiä ja käytetyimpiä marjojamme. Se on euraasialainen Grossularaceae-heimoon kuuluva pensaslaji, jonka levinneisyysalue ulottuu Britteinsaarilta Itä-Aasiaan. Välimerenmaissa sitä ei kuitenkaan esiinny. Alkuperäisenä lajina Suomen luonnossa sitä tapaa vielä harvakseltaan luonnonvaraisenakin rehevillä paikoilla lehdoissa ja rannoilla. Pohjoiseen mentäessä pensaat käyvät harvinaisemmaksi ja sato on niukempi, mutta toisaalta pohjoisessa mitattujen mustaherukoiden C-vitamiinipitoisuuden on havaittu olleen jopa kolminkertainen taulukkoarvoihin verrattuna. Kasvina varsin vaatimaton mustaherukka suosii kosteahkoja savi- ja humuspitoisia kasvupaikkoja ja viihtyy sekä aurinkoisilla että puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Pensaan kasvukorkeus on 1-1,5 m. Lehtilapa on 6-10 cm leveä ja 3-5 -liuskainen. Suomessa mustaherukan kaupallinen viljely alkoi 1960-luvulla Pohjois-Karjalassa. Suosituimpia viljelylajikkeita ovat Öjebyn sekä suomalaisen jalostuksen saavutukset Melalahti ja Mortti.

Mustaherukasta käytetään sekä marjoja että lehtiä. Marjoista tehdään yleisimmin mehua, hyytelöä,viiniä ja likööriä. Mustaviinimarja nimenä juontaa 1600-luvulta, jolloin luostareissa munkit keksivät valmistaa mustaherukasta viiniä.

Mustaherukkaöljy on elintarvikkeena, ravintolisänä ja kosmetiikassa käytetty tuote, jota voidaan valmistaa usealla eri menetelmällä mustaherukan siemenistä. Marjojen prosessointi nykyaikaisilla erotusmenetelmillä tarjoaa mahdollisuudet entistä terveellisempien mustaherukkatuotteiden kehittämiseen. Suomalaisten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja elintarviketeollisuuden yhteistyön ansiosta Suomesta on kehittynyt mustaherukan tutkimuksen ja teknologian edelläkävijämaa. Arvokasta mustaherukansiemenöljyä tuotetaan mm. hellävaraisella hiilidioksidiuuttomenetelmällä.

Herukoilla uskottiin olevan naisten hormonaalista tasapainoa säätelevä vaikutus; kiukuspäissä tempaistu kourallinen mustaherukoita pensaan ohi kulkiessa lievitti kuukautisia edeltävää ärtyneisyyttä ja kireyttä. Tunnettu yrttitutkijamme, professori Toivo Rautavaara oli intohimoisena mustaherukan puolustajana sitä mieltä, että lasillisen mustaherukkamehua päivässä piti verenpaineen kurissa sekä aivoinfarktit ja sydäntaudit loitolla. Ei liene suuri yllätys, että nykyisillä kliinisillä ja tieteellisillä tutkimusmenetelmillä on kyetty toteamaan samansuuntaisia terveysvaikutuksia.

Mustaherukka eli mustaviinimarja

Vaikuttavat aineet

C-vitamiinin lisäksi mustaherukka sisältää myös E-vitamiinia, fenolihappoja sekä flavonoideja, joiden tiedetään suojaavan tulehduksilta ja vahvistavan verisuonten seinämiä. E-vitamiini tunnetaan antioksidanttina, jonka on todettu tukevan sydämen ja verenkierron hyvinvointia suojaamalla soluja haitallisilta hapetusreaktioilta. Muihin marjoihin verrattuna mustaherukka sisältää myös poikkeuksellisen runsaasti kuituja.

Mustaherukan siemenet sisältävät runsaasti E-vitamiinia ja kasvisteroleja. Mutta ne ovat niin pieniä ja kovia, että tavaomaisesti elintarvikkeena käytettynä eivät siemenet rikkoudu lainkaan vaan kulkeutuvat sellaisinaan ruuansulatuskanavan läpi. Onkin huomattu, että marjat olisi edullisinta käyttää sellaisessa muodossa, että siemenet murskaantuvat ja niissä oleva arvokas siemenöljy tulisi hyödynnetyksi. Se nimittäin sisältää ihanteellisessa suhteessa elimistölle välttämättömiä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja.

Vaikutus ja käyttö

Siemenöljyn uskotaan suojaavan erilaisilta verisuonitaudeilta ja edistävän sydänterveyttä. Turun ja Kuopion yliopistojen tekemistä kliinisistä tutkimuksista on raportoitu herukkaöljyn vaikuttavan myönteisesti kolesterolitasapainoon. Myös tulehduksia lieventävän gammalinoleenihapon taso nousi. Muissa tutkimuksissa siemenistä saatavan öljyn on todettu vähentävän verihiutaleiden sakkautumista ja alentavan diastolista painetta.

Käytössä huomioitavaa

Lähteet

1. Kallio, H.; Nieminen, R.; Tuomasjukka, S.; Hakala, M. Cutin composition of five Finnish berries. J. Agric Food Chem. 2006, 54, 457-462.

2. Tahvonen, R.L.; Schwab, U.S.; Yli-Jokipii, K.M; Mykkänen, H.M.; Kallio, H.P. Black currant seed oil and fish oil supplements differ in their effects on fatty acid profiles of plasma lipids, and concentrations of serum total and lipoprotein lipids, plasma glucose and insulin. J. Nutr. Biochem. 2005, 16/6, 353-359.

3. Johansson, A.; Laine, T.; Linna, M.-M.; Kallio, H.; Variability in oil content and fatty acid composition in wild northern currants. Eur. Food Res. Technol. 2000, 211, 277-283.

4. Johansson, A.; Isolauri, E.; Salminen, S.; Laakso, P.; Turjanmaa, K.; Katajisto, J.; Kallio, H. Alpine currant seed oil as a source of polyunsaturated fatty acids in the treatment of atopic eczema. In: Functional Foods – A New challenge for the food chemists. Eds. R. Lásztity, W. Pfannhauser, L. Simon-Sarkadi, S. Tömösközi. Publishing Company of TUB, Budapest, Hungary. 1999, pp. 530-536.

5. Tahvonen, R.; Hietanen, A.; Sankelo, T.; Korteniemi, V-M.; Laakso, P.; Kallio, H.; Black currant seeds as a nutrient source in breakfast cereals produced by extrusion cooking. Z. Lebensm. Unters. Forsch., 1998, A206 360-363.

6. Johansson, A.; Laakso,P.; Kallio, H.; Molecular weight distribution of the triacylglycerols of berry seed oils analysed by negative-ion chemical ionization mass spectrometry, Z. Lembensm. Unters. Forsch, 1997, A204, 308-315. 7. Johansson, A.; Laakso, P.; Kallio, H.; Characterization of seed oils of wild, edible Finnish berries, Z. Lembensm. Unters. Forsch., 1997, A204, 300-307.

8. Spielman D t al. NATO ASI Ser A 989;171:309-21.

9. Johansson A. A PhD thesis. Department of Biochemistry and food chemistry, Unirsity of Turku; 999