Mustikka
Yleistä tietoa
Mustikka (Vaccinium myrtillus L.) on kautta aikojen ollut suomalaisen kotiapteekin tärkeä rohdoskasvi. Viime vuosien lisääntyneen mustikkatutkimuksen myötä sen arvo merkittävänä luonnonmarjana on edelleen vahvistunut. Mustikka kuuluu niihin kasveihin, joissa ruoan ja rohdoksen raja hämärtyy; tähän siniseen marjaan ja sen lehtiin on pakattu niin paljon terveellisiä aineita, että sen arvoa ihmisille ei vielä ole ehkä täysin ymmärretty.
Mustikka kuuluu kanervakasvien (Ericaceae) heimoon ja se on monivuotinen, pysty, 10-30 (jopa 40) cm korkea varpu, jonka haarat ovat särmikkäitä ja vihreitä. Lehdet ovat soikeita, suippoja, hennosti sahalaitaisia ja varisevat talveksi. Kukinta-aika on touko–heinäkuu. Marja on pallomainen, tummansininen ja vahapeitteinen tai musta ja kiiltävä, sisältä tummansininen. Mustikka kasvaa yleisenä koko Suomessa. Mustikka on tuoreiden kangasmetsien ja korpien laji, jossa varpu voi kasvaa jopa 30 vuotta. Se kasvaa Etelä-Suomessa runsaana lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. PohjoisSuomessa lajia esiintyy tuoreilla, kuivahkoilla ja kuivilla kankailla eli se hakeutuu pohjoisen kangasmailla hieman kuivemmille ja karummille alustoille kuin eteläiset lajitoverit. Suomalaisen metsämustikan lisäksi on mahdollista saada satoa pensasmustikoista, jotka ovat amerikkalaista alkuperää. Pensasmustikoiden marjat ovat vähemmän happoisia ja aromikkaita kuin kotimaiset, mutta ne ovat makeita. Ne viihtyvät hyvin samanlaisella kasvupaikalla kuin kotimainen mustikkakin.
Mustikan paras poiminta-aika on heinäkuun lopusta syyskuun alkuun. Sato on runsaimmillaan noin kahden viikon ajan marjojen tummansiniseksi muuttumisen jälkeen. Mustikan marjat ovat luonnostaan makeita ja maistuvat sellaisenaan.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsi pakurikäävän vuoden 2004 rohdoskasviksi.
Mustikan marjoja ja lehtiä
Pointti
Mustikka on puolukan jälkeen maamme poimituin luonnonmarja. Kotitaloudet keräävät sitä hyvinä vuosina noin 15 miljoonaa litraa ja kaupalliset toimijat yli 3 miljoonaa litraa myyntiin.
Vaikuttavat aineet
Mustikan rohdoskäytössä hyödynnetään lehdet ja marjat. Monet mustikan lääkinnällisistä ominaisuuksista ovat peräisin kasvin flavonoideista ja fenoleista, jotka ovat vahvoja antioksidantteja. Mustikan marjoissa on orgaanisia happoja, parkkiaineita, antosyaaniväriaineita,flavonoideja, pektiiniä, inverttisokeria, C- ja A-vitamiinia, arbutiinia, hydrokinonia ja hivenaineita, etenkin mangaania. Lehdissä on orgaanisia happoja, harsihappoa, parkkiaineita, inuliinia, oksaalihappoa, leukoantosyaaneja, flavonoideja, fenolikarbonihappoa, arbutiinia,hydrokinonia ja kromia.
Vaikutus ja käyttö
Mustikoiden myönteiset vaikutukset on tiedetty kansanlääkinnässä jo hyvin kauan. Antiikin aikaan kreikkalainen lääkäri Dioskorides mainitsi kirjoituksissaan kuivatut mustikat ripulilääkkeenä, johon niitä käytetään edelleenkin. Tuoreet marjat ovat lievästi ulostavia ja niillä hoidetaan ummetusta ja peräpukamia, mahahaavaa, paksusuolentulehdusta ja tulehduksista johtuvia vatsahäiriöitä. Lehtiä on käytetty sokeritaudin hoitoon, virtsan erityksen lisäämiseen, suolistotulehduksen, vatsakipujen, pahoinvoinnin ja yskän hoitoon. Marjoilla ja lehdillä hoidettiin ien-, nieluja kurkkutulehduksia.
"Marjat kuivattuina vähän kovetuttavia, avulliset ulkotaudeissa (=vatsatauti, ripuli). Marjamehu vilvoittaa kuumeessa.", kirjoitti Elias Lönnrot Flora Fennicassa 1866.
Nykytutkimus on suunnannut huomionsa mustikan antioksidanttivaikutuksiin, jotka ovat pääosin peräisin kasvin flavonoideista ja fenoleista. Nämä estävät vapaiden radikaalien
aiheuttamia soluvaurioita ja vahvistavat elimistöä monipuolisesti.
Mustikan marjat ovat turvallisia pitkäaikaisessakin käytössä. esim. uutteena muun hoidon tukena lääkärin suostumuksella ja valvonnassa. Mustikka tehostaa sokeritonta dieettiä ja helpottaa ruoansulatusta. Mustikan antosyanosidit vaikuttavat näköpurppuraan ja parantavat hämäränäköä. Siksi imustikkaa suositetaan näyttöpäätteellä työskenteleville ja autoilijoille sekä avuksi väsyneille ja vanheneville silmille.
Mustikka suojaa ja vahvistaa ärtyneen vatsan limakalvoa ja sillä on myös lievästi supistava vaikutus, josta on ollut apua ripulin hoidossa. Lehtien inuliinin, antosyaanien ja väriaineiden on tutkimuksissa todettu alentavan verensokeria eli vaikuttavan insuliinitarpeeseen. Aikuisiän diabetestä sairastava voi käyttää mustikan lehtiä.
Yhdysvalloissa hiljattain tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että mustikoissa olevat yhdisteet saattavat parantaa näköä ja suojata erilaisilta silmäsairauksilta, kuten harmaakaihilta ja glaukoomalta eli silmänpainetaudilta. Mustikka vahvistaa pieniä verisuonia eli ns. hiussuonia ja edistää hapekkaan veren virtausta silmiin. Tästä hiussuonia vahvistavasta vaikutuksesta on hyötyä myös raajojen verenkierron ollessa huono. Se saattaa auttaa suonikohjuihin ja peräpukamien aiheuttamaan kirvelyyn sekä vähentää alttiutta mustelmille.
Käytössä huomioitavaa
Lehdissä olevan oksaalihapon vuoksi mustikan lehtiteetä ei tule käyttää jatkuvasti, vaan kuuriluonteisesti. Raskaus- ja imetysaikana on vältettävä mustikan lehtirohdosten käyttöä.
Lähteet
Cignarella A, Nastasi M, Cavalli E, Puglisi L. Novel lipid-lowering properties of Vaccinium myrtillus L. leaves, a traditional antidiabetic treatment, in several models of rat dyslipidaemia: a comparison with ciprofibrate.Thromb Res. 1996 Dec 1;84(5):311-22. Colantuoni A, Bertuglia S, Magistretti MJ, Donato L. Effects of Vaccinium Myrtillus anthocyanosides on arterial vasomotion. Arzneimittelforschung. 1991 Sep;41(9):905-9. Perossini M & Guidi G: Studio clinico sull´impiego degli antocianosidi del mirtillo (Tegens) nel trattamento delle microangiopatie retiniche di tipo diabetico ed ipertensivo. Ann di Ottalm e Clin Ocul, 113:1173-1190, 1988 Urso G: Azione degli antocianosidi del "Vaccinium myrtillus" associati a betacarotene sulla sensibilitá luminosa. Ann di Ottalm e Clin Ocul, 93:930-938, 1967 Fiorni G et al: Modificazioni perimetriche ed adattometriche dopo ingestione di mirtillina associata a betacarotene. Ann di Ottalm e Clin Ocul, 91:371-386, 1965 Jayle G E: Étude concernant l'action sur la vision nocturne des anthocianosides extraits de Vaccinium myrtillus. Ann Ocul (Paris), 198:556-562, 1965