Karpalo
Yleistä tietoa
Karpalo tai oikeammin isokarpalo on rentovartinen, suikertava 10-80 cm pitkä, mutta korkeintaan 5 cm korkea puolukkakasveihin (Vaccinium-suku) kuuluva kasvi. Sen lehdet ovat talvehtivia, päältä kiiltävät ja alta lähes valkoiset. Karpalon kukat ovat vaaleanpunaisia ja sijaitsevat haarojen kärjessä, pareittain tai useita yhdessä. Marja on halkaisijaltaan 10-15 mm, tavallisesti pallomainen ja tummanpunainen. Isokarpalo kasvaa koko Suomessa karuhkoilla nevoilla, rämeillä ja nevakorvissa. Isokarpalo on vaikea erottaa lähisukulaisestaan pikkukarpalosta (V. microcarpum (Turcz. et Rupr.) Schmalh. syn. Oxycoccus microcarpus Turcz. et Rupr. ja V. oxycoccus ssp. microrapum (Turcz. ex Rupr.) Hook. Pikkukarpalo on hyvin samannäköinen kuin isokarpalo, mutta hennompi. Se kasvaa myös koko maassa kuivilla rämeillä ja nevamättäillä. Joskus iso- ja pikkukarpalo katsotaan samaksi lajiksi. Lajinimi oxycoccos tulee kreikan kielen sanoista oxys (hapan) ja kokos (marja).
Vaccinium oxycoccos L. (synonyymeja Oxycoccos palustris Pers., O. quadropetalus Braun-Blanq., V. hagerupii (A. Löve & D. Löve) Rothm.), Ericaceae-heimo (kanervakasvit)
Rohdoksena käytetän marjoja ja niistä valmistettua mehua. Mehua käsitellään usein edelleen, esim. sumukuivauksen avulla, jotta siitä voidaan valmistaa kapseleita ja tabletteja.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsi karpalon vuoden 2001 rohdoskasviksi. Martat valitsivat karpalon vuoden 1999 nimikkomarjaksi.
Karpalo
Pointti
Saksalaiset tutkijat havaitsivat jo 1800-luvulla, että karpalo sisältää hippurihappoa, joka vastustaa virtsateissä asustavia bakteereita. Karpalomehun käyttö virtsatietulehdusten hoidossa yleistyi 1920-luvulla, jolloin lääkärit totesivat, että karpalo tekee virtsan happamaksi, jolloin tulehdusta aiheuttava kolibakteeri (Eschericia coli) ei viihdy virtsateissä. Antibioottien keksimisen jälkeen karpalomehun käyttö jäi pois muodista, mutta nykyaikaisin menetelmin tehdyt pätevät tutkimukset ovat osoittaneet, että karpalo on todellakin tehokas virtsatieinfektioiden ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa
Vaikuttavat aineet
Marjat sisältävät C-vitamiinia, orgaanisia happoja (bentsoe-, p-hydroksibentsoe-, gallus-, klorogeeni- ja kviinihappoa), sokereita (erityisesti fruktoosia) ja kondensoituneita tanniineeja (proantosyanidiineja). Hammerstone et al. (2000) on määrittänyt prosyanidiinien määrää karpalomehussa per tarjoiltava annos (8 oz) ja saanut tulokseksi 31,9 mg. Häkkinen et al. (1999) on määrittänyt kolmen flavonolin pitoisuutta Suomesta kerätyistä karpaloista: kversetiiniä löytyi 83 ja 121 mg/kg, myrisetiiniä 14-142 mg/kg ja kämferolia ei ollenkaan. Flavonolien kokonaispitoisuus karpaloissa oli 100-263 mg/kg.
Vaikutus ja käyttö
Karpaloista keitetään mehua, hilloa ja niitä käytetään myös liköörien valmistukseen. Vanhan ohjeen mukaan karpaloita keitettiin hunajan kanssa ja syötettiin lapsille matolääkkeeksi. Karpalomehua ja –siirappia on käytetty munuais- ja rakkotulehdukseen, happovaivoihin ja kuumeeseen. Linnén (1749) mukaan kultasepät käyttivät karpaloa valkaistessaan hopeaa.
Nykyään karpalon vaikuttaviksi aineiksi ovat varmistuneet prosyanidiinit ja jossain määrin fruktoosi, jotka estävät bakteerien tarttumista virtsateiden limakalvoihin. Prosyanidiinit saattavat vaikuttaa myös paksusuolessa eliminoimalla suolistossa olevat Escherichia coli-bakteerit, jotka usein ovat virtsatieinfektion aiheuttajia. Karpalouute ja erityisesti sen sisältämä gallushappo estää LDL:n hapettumista in vitro (Wilson et al. 1998). Tällä havainnolla saattaa olla merkitystä sydän- ja verisuonitautien ennalta ehkäisyssä.
Karpalomehua käytetään virtsatieinfektioiden ennalta ehkäisyssä ja infektion tukihoidossa. Mehua voi nauttia sellaisenaan tai käyttää mehusta valmistettuja kapseleita ja tabletteja.
Karpalomehun teho bakteeriuriaan kokeiltiin satunnaistetussa, kaksoissokko, plasebokontrolloidussa kokeessa, jossa oli 153 vanhempaa naista koehenkilöinä. Kokeen kesto oli 6 kk ja päivittäinen annos oli 300 ml karpalomehua. Karpalomehuryhmässä oli ainoastaan 42 % bakteeriuriatapauksia verrattuna kontrolliryhmään, joka on tilastollisesti merkitsevä ero riskitasolla p = 0.004 (Avorn et al. 1994).
Ym. tutkimusta kritisoitiin kovasti seuraavista puutteista: randomisaatio ja/tai kaksoissokkototeutus ei onnistunut ja ryhmät eivät olleet vertailukelpoisia keskenään ajatelleen koehenkilöiden aikaisempia virtsatieinfektioita (Katz 1994, Hopkins et al. 1994), koehenkilöinä käytettiin ainoastaan vanhempia naisia, joka vääristää bakteeriuriatuloksia (Goodfriend 1994) ja että antibakteerisen vaikutuksen taustalla saattaa olla karpalomehun hippurihappo (Hamilton-Miller 1994). Toisaalta tutkimus sai myös positiivista palutetta. Haverkorn ja Mandigers (1994) raportoivat omaa, n. vuoden kestänyttä, tutkimustaan jossa käytettiin 15 ml karpalomehua 2 kertaa päivässä. Karpalomehun käyttö vähensi bakteeriurian esiintymistä riskitasolla p = 0,004.
Karpalomehun vaikuttavia aineita ja vaikutusmekanismia on yritetty selvittää. Fruktoosi estää Escherichia coli-bakteeria tarttumasta virtsateiden limakalvoihin ja tanniinit eli proantosyanidiinit vaikuttavat samalla tavalla (Howell et al. 1998).
Karpalomehulla (viisinkertainen tiiviste) oli bakterisidista tehoa kun sitä testattiin eri bakteereilla in vitro. 24 tunnin inkuboinnin jälkeen se oli tappanut seuraavat bakteerit: Escherichia coli, Staphylococcus aureus, Pseudomonas aeruginosa, Klebsiella pneumoniae ja Proteus mirabilis. Seuraaviin se ei vaikuttanut: Enterococcus faecalis ja Salmonella enteritidis. Antibakteerista tehoa oli vielä laimennoksella 1 : 32 (Lee et al. 2000).
Käytössä huomioitavaa
Aikuiset, joilla ei ole muuta munuaisiin tai virtsateihin vaikuttavaa lääkettä, voivat rajoituksetta nauttia karpaloa. Haittavaikutuksia ei tunneta, mutta jotkut olla sille allergisia tai herkkiä. Raskaus- ja imetysaikana on syytä neuvotella lääkärin kanssa mahdollisesta rohdoskäytöstä.
Lähteet
1. Avorn J, Monane M, Gurwitz J, Glynn RJ, Choodnovsky I, Lipsitz LA, Reduction of bacteriuria and pyuria after ingestion of cranberry juice. JAMA 271, 751-754, 1994.
2. Den virtuella floran: Vaccinium oxycoccos L. – tranbär. http://linnaeus.nrm.se/flora/di/erica/vacci/vaccoxy.html
3. Häkkinen SH, Karenlampi SO, Heinonen IM, Mykkänen HM, Törrönen AR, Content of the flavonols quercetin, myricetin, and kaempferol in 25 edible berries. J Agric Food Chem 47, 2274-2279, 1999.
4. Hammerstone JF, Lazarus SA, Schmitz HH, Procyanidin content and variation in some commonly consumed foods. J Nutr 130 (suppl), 2086-2092, 2000.
5. Katz L, Reduction of bacteriuria and pyuria using cranberry juice. JAMA 272, 588-590, 1994.
6. Hopkins WJ, Heisey DM, Jonler M, Uehling DT, Reduction of bacteriuria and pyuria using cranberry juice. JAMA 272, 588-590, 1994.
7. Goodfriend R, Reduction of bacteriuria and pyuria using cranberry juice. JAMA 272, 588-590, 1994.
8. Hamilton-Miller JMT, Reduction of bacteriuria and pyuria using cranberry juice. JAMA 272, 588-590, 1994.
9. Haverkorn MJ, Mandigers J, Reduction of bacteriuria and pyuria using cranberry juice. JAMA 272, 588-590, 1994.
10. Howell A, Vorsa N, Der Marderosian A, Foo LY, Inhibition of the adherence of p-fimbriated Escerichia coli to uroepithelial-cell surfaces by proanthocyanidin extracts from cranberries. N Engl J Med 339, 1085-1086, 1998.
11. Lee Y-L, Owens J, Thrupp L, Cesario TC, Does cranberry juice have antibacterial activity? JAMA 283, 1691, 2000.
12. Suomen Retkeilykasvio, toim. L Hämet-Ahti, J Suominen, T Ulvinen, P Uotila. Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvimuseo, Helsinki 1998.
13. Wilson T, Porcari JP, Harbin D, Cranberry extract inhibits low density lipoprotein oxidation. Life Sccinces 62, 381-386, 1998.